lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ei huolia, ei murheita, ei kiire mihinkään

Howdy!

Tunnelmat on aika otsikon mukaiset :) Viikko sitten oli viimeinen tentti josta ilmeisesti pääsin jopa läpi (lähes lukematta!), eli opiskelusaldo tältä vuodelta 55 pistettä ja nyt oon ansaitulla lomalla! Oon ylpee itsestäni, monella kaverilla nimittäin iski hollantitodellisuus päin naamaa kun tenteistä ei noin vaan päässytkään läpi. Kuulin sanottavan että Hollanti on ainoa Erasmus-maa, missä pitää oikeasti opiskella, ja sen voin kyllä allekirjoittaa. Mä oon vielä päässyt suht helpolla kun mun kurssit on olleet ekan ja tokan vuoden kursseja tai sitten vaihtareille tarkoitettuja (mitkä mun mielestä on olleet keskimäärin helpompia kuin "tavalliset", mutta jotkut on oikeasti istuneet kirjastossa 8h päivässä monen viikon ajan.

(Ainiin, kuvituksena randomotoksia Madridin reissulta. En jaksa siitä nyt kirjottaa mitään kattavaa pätkää, mutta käveltiin superpaljon, ruoka oli hyvää ja oli muutenkin tosi ihanaa. Ihana miniloma, tykkään Espanjasta.)



Tää kaupunki on viime viikkojen aikana alkanut muuttua. Toukokuussa ei vielä oikein tajunnut että ihmiset alkaa kohta lähteä, mutta tuntuu että koko kesäkuu oli yhtä pitkää hyvästiä. Ihmiset ei tietenkään lähde yhdessä rysäyksessä, vaan tiputellen, ja viimeisiä asioita on tehty niin paljon ettei kyllä huvita tehdä yhtään enempää. Viimeiset illalliset, viimeiset kahvittelut, viimeiset leffat ja viimeiset bileet... Ja mulla, hyvästien vihaajalla, on tietysti ollut kauheen mukavaa. :D Olis helpompaa jos ihmiset vaan lähtis, vaikka joidenkin bileiden jälkeen sanomatta mitään, mutta toisaalta olishan se kamalaa jos ei sais sanoa niitä viimeisiä sanoja ja i love youta ja see you soonia. Ne on helpompaa sanoa, kuin hyvästi. Oon oppinut kuitenkin, että maailma (ja varsinkin Eurooppa) on niin pieni paikka, että niihin parhaisiin ja tärkeimpiin tyyppeihin törmää ihan varmasti. Onneks on ollut jo koulutusta Helin ja Frearkin kanssa eli ei oo eka kerta kun on ikävä jotain toisessa maassa olevaa :P


Niin, Groningen itsessään sitten. Mun kaikki kaikista läheisimmät kaverit on oikeastaan jo lähteneet, yks seikkailee vielä ympäri Eurooppaa ja tulee ens viikolla sanomaan hyvästit, ennen kuin lähtee takas Brasseihin. Sen äiti asuu kuitenkin Hollannissa joten toivottavasti törmätään pian. Viimeisinkin "läheisin kaveri" lähti maanantaina, enkä oo oikein ehkä vielä sisäistänyt ajatusta, tässä on ollut niin kiire viikko. Sisäistämisellä tarkoitan ehkä että ei oo vielä tullut yksinäinen olo :D Toivottavasti ei tuukaan. On mulla onneks täällä vielä jäljellä kavereita (me leftovers :D), ja tietty Freark. Plus että tästä jäljelläolevasta ajasta tuun viettämään 1,5 viikkoa Suomessa, viikon Ruotsissa, lisäksi mut on luvattu opettaa purjehtimaan joten purjehdusreissu on luvassa, ja meillä on hotelli Maastrichtiin Frearkin kanssa ymsyms... Eli ei kai tässä kamalan tylsää ehdi tulla. Vähän oikeastaan odotan jo että kaupunki hiljenee, ihan vaan nähdäkseni mimmoinen se on. Hengailen vaikka sitten pulujen ja juoppojen kanssa, niitä molempia pyörii jo valmiiksi tossa mun kujalla... Nyt vaihtarit on pääasiassa jo häipyneet, ja ilmeisesti hollantilaisten opiskelijoidenkin pitäis häipyä tässä parin viikon sisään, vaikka viime päivinä ei kyllä oo ollut kauheasti mitään hiljentymisen merkkejä.
 
Oon myös tainnut itse muuttua. Tajusin tän eilen kun lähdin todella ekstempore ulos neljän ihmisen kanssa, joista yhden voisin luokitella mun kaveriksi, yksi oli semmonen naamatuttu jonka kanssa ei koskaan oikeastaan oltu juteltu, ja kahta en koskaan ollut tavannut aikasemmin. Pääosin tuntemattomia siis - mutta oli ihan sairaan kivaa, naurettiin, tanssittiin ja parannettiin maailmaa, ja ilta loppui pitseriaan kello 5. Täällä on todella oppinut heittäytymään, eikä uudet tilanteet enää hämmennä läheskään niin paljon kuin aiemmin. Niin paljon kaikkia outouksia on oppinut kestämään että luulen semmoisen Risto Reipas -neuvokkuuden kasvaneen aika paljon. Toivottavasti tää kaikki ei ole vaan vaihtoajan huumaa, olis kiva säilyttää osa tästä spontaaniudesta ja ajattelemattomuudesta myös Suomi-elämässä.

Niin, aika erilaisiahan nää kaksi elämää on olleet ja luulen että kulttuurishokki Suomeen muuttaessa voi olla pahempi kuin tänne muuttaessa. Tällä hetkellä koko ajatus tuntuu tosi absurdilta, enkä oikeestaan oo kauheesti halunnut miettiä koko asiaa. Jollekin sanoin, että melkein toivoisin että mun vikat viikot täällä olis tosi perseestä, niin olis paljon kivempi muuttaa. Mulla on todella ristiriitaiset fiilikset lähdöstä, toisaalta on i-ha-naa nähdä kaikkia kavereita, asua lähempänä perhettä ja saada hyvää asiakaspalvelua. Toisaalta tulee olemaan todella perseestä asua taas kaukana Frearkista, tottua tylsiin koulu-työ-urheilu-koti-rutiineihin ja yrittää totuttautua siihen mykkään ilmapiiriin, missä ihmiset hämmentyy tuntemattomien sanomista kohteliaisuuksista niin paljon, että vaan kävelee pois. Huoh. Kun sais jonkun sopivan sekotuksen näitä kahta maailmaa, niin olisin onnellinen.




Mutta kai se on vaan sitten totuttauduttava. Kaikkeen tottuu. Onneks on iso lauma rakkaita ympärillä, välillä pääsee unohtamaan mimmosia huipputyyppejä siellä odottakaan. Ja onneks mua jää tänne Hollantiin kanssa odottamaan yks aika huippu. :) Se on ollut jotenkin ihan liian kultainen viime aikoina, esimerkiks se oli alkuviikosta työmatkalla Haagissa ja sillä oli ylimääräistä aikaa niin se oli päättänyt mennä Lushiin etsimään mulle jotain kivaa. Oli kuulemma ollu tehokas myyjätyttö ja esitelly kaikki putiikin tuotteet (minkä luulen johtuneen siitä että se tosiaan oli työmatkalla eli sillä oli puku päällä, hahaa), ja se toi mulle sitten tuliaiseksi saippuaa kun muisti miten oon tilannut niitä aika monta kiloa viime vuosina :P Tykkään niin paljon tommosista pienistä yllätyksistä.

No menipä taas lässytykseks. Jotta ei jäis liian positiivinen maku suuhun, niin sanotaan nyt että VIHAAN TÄTÄ SÄÄTÄ (huolimatta siitä että tällä hetkellä ehkä paistaakin aurinko). On meinaan taas satanut neljä päivää putkeen, ja eilen kun olin oikein varmistanut semmosesta sadeööpilvisivustolta että pitäis olla kuivaa viideltä, niin eikö sitten puolimatkassa noin kello 17.08 räjähtäny joku universumin kokonen vesi-ilmapallo suoraan mun niskaan eli olin täysin läpimärkä kun pääsin perille. Lähetin Frearkille raivoviestin etten todellakaan muuta tänne sadehelvettiin i-ki-nä ellei se osta mulle loma-asuntoa jotain lämpimästä. Ja se vaan nauro!

Pusuja, ja nähdään parin viikon päästä!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

...

Joskus sitä ajattelee olevansa onnekas kun on saanut tutustua mahtaviin ihmisiin niin monesta eri maasta ja että on ystäviä ja perhettä vähän ympäri ämpäri niin että saa nähdä uusia paikkoja ja erilaisia ihmisiä kun vaan jaksaa varata lennot.

Tänään se on vaan PERSEESTÄ ja asuisin mielummin jossain Köyliössä pelkästään niiden Mun Ihmisten kanssa. Jo se että sais edes kaikki läheisimmät hetkeks samaan maahan ois aika saavutus. Yhdet itkuhyvästit tänään taas jätetty ja ties kuinka monet vielä edessä. Tuntuu ettei huvita enää edes tutustua keneenkään kun kaikkia on aina vaan ikävä. Muutan Siperiaan ja alan tekee lapsia, ne ei ainakaan voi jättää mua pariin vuoteen.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Voihan masennus

Aiti, miksi et vaan laittanut mua johonkin kosmetologikouluun. Kirjotan just esseeta pohjois-Malin ihmisoikeuskriisista ja siita miten siella raiskataan ja tapetaan ja kidutetaan ja uhkaillaan ihmisia ja miten 300 000 ihmista on jo joutunut pakenemaan pakolaisleireille jossa olot on - yllatys yllatys - hirveet. Mua masentaa! Olisko paljon kivempaa olla porssimeklari tai asunnonvalittaja tai kampaaja. Olisko paljon kivempaa vaan tehda ihmisia iloseks tai tutkia jotain asioita joilla ei olis vaikutusta ihmishenkiin. Mutta toisaalta jarsisin varmaan oman kateni irti jos joutuisin kaikki paivat tuijottamaan jotain porssikayria tai valehteleen ihmisille miten erkkeri tuo tahan asuntoon ihanaa luonnonvaloa. Kai sita siis on vaan karsittava, itepa oon valintani tehnyt.

Mutta koko elama ei sentaan oo kurjuutta ja nalanhataa ja karsimista: ulkona on +25 astetta ja aurinkoa taydelta taivaalta. Ja ma lahden kohta tanssitunnille!

Lupaan kirjottaa vahan kattavampaa kuulumispaivitysta pian. Tai no en lupaa, voi olla etten ehdi kuitenkaan. On liian kiire syoda mansikoita, juoda kahvia (tai kaljaa) ulkona, nauraa niin etta itkettaa ja pussailla. Yritan kovasti olla stressaamatta kesatyon puutetta tai sita etta kaikki mun kaverit lahtee taalta about kuukauden-puolentoista paasta, mutta ajattelin etta jos ma oon yksin koko kesan ilman tekemista ni ainakin tuun olemaan a) yhta ruskee kuin lapsena ja b) hilliton lihaskimppu. Hah, ei paha!